Mer’ ompi noussut, kansain

Ein Meer hat sich erhoben,

Mer’ aava, vimmainen.

Aufbäumt sich seine Flut.

Niin taivasta kuin maata

Im donnernden Getümmel

Se pelästyksiin saattaa

Erbeben Erd und und Himmel

Julmasti möyryten.

Ob seiner wilden Wut.

Kuulepas pauhu hurja,

Katsopas kuohu tuo!

Seht an den Tanz, den tollen,

Jos epäillyt sä lienet,

Hört die Musik und wißt,

Nyt toki viimein tiennet:

Habt ihr’s noch nicht erfahren:

Pois kahleens’ kansa luo!

Das ist des Volks Gebaren,

Mer’ ärjyy, ulvoo, vonkuu,

Wenn es die Freiheit grüßt.

Kuin peto raivoton;

Nieluunsa laivan vetää,

Das Meer heult auf im Sturme,

Ei pakoon päästä ketään,

Die Schiffe taumeln rund

Kaikk’, kaikki hukass’ on!

Mit Segeln, die zerrissen,

Hei! riehu vaan näin, riehu,

Und Masten, die zerplissen,

Kuin Noan aikoihin!

Hinab zum Höllengrund.

Sun pohjas milloin näytä,

Vaahtoines milloin täytä

Ja, tobe, Sintflut, tobe,

Ain’ ylös taivaisin!

Daß der erboste Gischt

Ja taivaan kanteen sitten

Empörter Wogen brüllend,

Tää oppi kirjoita:

Der Tiefe Schlund enthüllend,

Kyll’ laiva päällä kulkee,

Hoch zu den Wolken zischt.

Ja meren alleen polkee,

Vaan mer’ on herrana!

Der Welt zur ew’gen Lehre

Schreib an des Himmels Zelt:

Die stolzeste Galeere

Versinkt im wilden Meere,

Die Flut bleibt Herr der Welt!