No kaikkiapa kuuluu!

Még mit nem mondanak!

Vai runon’ aina vaan

Hogy az én képzetem

Matelis maata myöten,

Alant jár, magasra

Ei ilmaan kohoiskaan? –

Föl nem röpíthetem.

Se tosin maassa mataa,

Lent jár a föld szinén,

Kun niin mun käskyn’ on;

Ha ugy tartja kedve,

Pujahteleepa, joskus

Sőt a föld alá is

Se myös maan rakohon.

Van gyakran sülyedve;

Ja usein sukeltaa se

Mint buvár, sülyed a

Syvimpään syvyyteen

Mélységek mélyére,

Syvimmän valtameren, –

A legmélyebb tenger:

Inehmo-sydämeen.

A szív fenekére.

Mut. kun taas käskein lausun:

De ha mondom neki:

”Nyt kohoo korkeellen!”

"Szállj a magasra fel!"

Koht’ ilmaan lentäin laulaa

Felszáll s a légben mint

Se niin kuin leivonen.

Pacsira, énekel.

Viel’ yllyttäin mä huudan:

S ha ekkor biztatom:

”Ylemmä nouse vaan!”

"Még följebb, képzetem!"

Se kohoo kotkain kanssa

Vele a sasokat

Lennossa kilpaamaan.

Rendre megkergetem.

Väsyvät kotkat viimein,

A sas mind elfárad,

Ei väsy runoni.

De nem fárad ő el,

Nyt taivaan pilvein rantaa

Egy utat kezd a leg-

Jo tuolla kulkevi.

Magasabb felhővel.

Ja eipä viihdy kauan

És a felhőknek sem

Parvessa pilveinkään;

Társa ő sokáig,

Se kohti taivaan kantta

Egyenest fölfelé

Jo lähtee lentämään.

Tör az ég boltjáig,

Ja pimennyt par’aikaa

És ha ekkor épen

Jos päivän paiste ois,

Napfogyatkozás van:

Sivuitse suhauttain

Az elsötétedett

Runoni ehtii pois.

Nap mellett elsuhan,

Sivuitse suhauttain

Elsuhan mellette,

Pimeesen päivään luo

Egyet pillant rája,

Vain yhden katseen, kohta

S megkerűl a napnak

Kirkasna paistaa tuo.

Elveszett pompája.

Vaan runon’ yhä nousten

És az én képzetem

Ei viivy vieläkään;

Még ekkor sem pihen,

Se saapuu tähti-tarhaan

Hanem a legfelső

Kaikista äärimpään.

Csillagzaton terem,

Ja siellä, niihin loppuu

S ott, hol már megszűnik

Jo luomat Jumalan,

Az isten világa,

Se kaikkivallallansa

Uj világot alkot

Luo uuden maailman!

Mindenhatósága - -