Ein Meer hat sich erhoben,

Mer’ ompi noussut, kansain

Aufbäumt sich seine Flut.

Mer’ aava, vimmainen.

Im donnernden Getümmel

Niin taivasta kuin maata

Erbeben Erd und und Himmel

Se pelästyksiin saattaa

Ob seiner wilden Wut.

Julmasti möyryten.

Kuulepas pauhu hurja,

Seht an den Tanz, den tollen,

Katsopas kuohu tuo!

Hört die Musik und wißt,

Jos epäillyt sä lienet,

Habt ihr’s noch nicht erfahren:

Nyt toki viimein tiennet:

Das ist des Volks Gebaren,

Pois kahleens’ kansa luo!

Wenn es die Freiheit grüßt.

Mer’ ärjyy, ulvoo, vonkuu,

Kuin peto raivoton;

Das Meer heult auf im Sturme,

Nieluunsa laivan vetää,

Die Schiffe taumeln rund

Ei pakoon päästä ketään,

Mit Segeln, die zerrissen,

Kaikk’, kaikki hukass’ on!

Und Masten, die zerplissen,

Hei! riehu vaan näin, riehu,

Hinab zum Höllengrund.

Kuin Noan aikoihin!

Sun pohjas milloin näytä,

Ja, tobe, Sintflut, tobe,

Vaahtoines milloin täytä

Daß der erboste Gischt

Ain’ ylös taivaisin!

Empörter Wogen brüllend,

Ja taivaan kanteen sitten

Der Tiefe Schlund enthüllend,

Tää oppi kirjoita:

Hoch zu den Wolken zischt.

Kyll’ laiva päällä kulkee,

Ja meren alleen polkee,

Der Welt zur ew’gen Lehre

Vaan mer’ on herrana!

Schreib an des Himmels Zelt:

Die stolzeste Galeere

Versinkt im wilden Meere,

Die Flut bleibt Herr der Welt!